Toiminta ja historia

Vuonna 1984 perustettiin Multialla Vaihtoehtoisten hoitomuotojen keskusliitto. Liiton nimi muutettiin sittemmin Vaihtoehtoisen lääketieteen keskusliitoksi (VLKL). VLKL:n alkuvaiheessa toiminta painottui Studia Generalia -luentoihin pääkaupunkiseudulla. Toiminta laajeni eri puolille maata järjestettyihin opintopäiviin, jotka sisälsivät luentoja ja demonstraatioita vaihtoehtohoitajille, terveydenhuoltohenkilöstölle sekä suurelle yleisölle.

VLKL otti aktiivisesti osaa Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen (TEO) alaisen työryhmän toimintaan vuodesta 1993 lähtien. Työryhmän nimeksi tuli Vaihtoehtoisen Terveydenhoidon Neuvottelukunta (VTN), jonka aikaansaannoksista ehkä tärkein - ainakin toiminnan jatkon kannalta - lienee se, että se laati suositukset terapeuttikoulutuksen sisällöstä ja laajuudesta. Toinen ym. tahojen yhteistyön saavuttama tulos oli vuonna 1998 julkaistu kirja "Täydentävät vaihtoehdot terveydenhoidossa". Työryhmä päätti toimintansa sen puheenjohtaja Antti Marttilan jäätyä eläkkeelle 1990-luvun lopulla.
SLTL eli Suomen Luontaisterapeuttien Liitto ry (SLTL) perustettiin v. 1984 ensin Suomen Refleksologit ry:nä, joka nimi vuonna 1990 muutettiin SLTL:ksi.

VLKL ja SLTL yhdistyivät vuoden 2002 alussa Luonnonlääketieteen Keskusliitto ry:ksi (LKL).


Virallinen aloite kouluttautuneiden terapeuttien asemasta Suomessa toimitettiin syksyllä 2005 Sosiaali- ja terveysministeriöön, peruspalveluministeri Liisa Hyssälälle. Aloitteen allekirjoitti kymmenkunta eri terapeutti- ja/tai kouluttajatahoa.

Aloite on kokonaisuudessaan luettavissa tästä »

Vuonna 2006 valmistuivat uudet koulutuskriteerit yli kymmenen vuotta vanhojen tilalle, mm. luontaisterapia-koulutuksen sisältö on yhtenäistetty. Ne tulivat voimaan vuoden 2008 alusta alkaville koulutuksille. Liiton www-sivut valmistuivat 2006 ja niille saatiin luettelo jäsenyhdistyksistä ja kriteerit täyttävistä kouluttajista.

LKL oli mukana Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman luontaisterapia-alan lainsäädäntöön tähtäävän työryhmän toiminnassa 2008-2009 ja toimi muutenkin aktiivisesti lakiasian eteenpäin saamiseksi.

LKL:n jäsenilleen neuvottelema potilasvahinkovakuutusta vastaava vakuutus tuli käyttöön 2009 alusta.

LKL:n edustaja osallistui Pohjoismaiden täydentävän-vaihtoehtoisen lääketieteen (CAM) tutkijoiden seminaariin Tromsassa 2009.

Syyskokouksessa 2009 päätettiin LKL:n organisaatiota muuttaa vastaamaan keskusliittomallia siten, että liiton jäseniksi hyväksytään ainoastaan ne yhdistykset, joiden koulutus täyttää liiton vaatimukset. Ne oman alansa kriteerit täyttävät terapeutit, joilla ei ole Suomessa omaa yhdistystä, voivat liittyä liiton hallinnoimaan CAM -yhdistykseen. Organisaatiomalli löytyy täältä.

 

 

 

 

 


terapeuttirekisteri

Kannattaa aina selvittää terapeutin koulutustausta. Rekisterissämme n. 300 terapeuttia. 
Terapeuttirekisteri »

etuja jäsenille

Vakuutus - merkittävä etu LKL:n jäsenille. Monipuolinen turva, jonka yhtenä osana on potilasvakuutusta vastaava turva.
Lue lisää vakuutuksesta »

jäsenyhdistykset

Jäsenyhdistykset ja kannatusyhdistykset »

Koulutus ja kouluttajaluettelot »

yhteystiedot

Jäsen-, rekisteri- ja vakuutusasiat
toimisto@lkl.fi
Nordisk SamarbeidjsKomite,
Finland, nsk@lkl.fi