Luonnonlääketieteen Keskusliitto LKL ry on toiminut 1980 -luvun puolivälistä koulutettujen luontaisterapeuttien aseman vakiinnuttamiseksi. Lainsäädännön saamista alalle on pidetty välttämättömänä. Virallinen aloite toimitettiin syksyllä 2005 Sosiaali- ja terveysministeriöön peruspalveluministeri Liisa Hyssälälle. Sen allekirjoitti kymmenkunta eri terapeutti- ja kouluttajatahoa.  LKL ry ehdotti edustamansa alan nimissä työryhmän asettamista valmistelemaan mietintöä, jonka pohjalta laaditaan lainsäädäntö määrittämään koulutettujen terapeuttien oikeudet ja velvollisuudet. "Perustettavaan työryhmään tulee mielestämme kuulua laajapohjaisesti LKL ry:n ammattia harjoittavien terapeuttien lisäksi edustajia tärkeimmiltä virallisen terveydenhuollon osa-alueilta", todettiin ehdotuksessa.

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti työryhmän ajalle 1.6.2008 - 31.3.2009 selvittämään vaihtoehtohoitoja koskevia sääntelytarpeita. Työryhmä selvitti hoitoihin liittyvät potilasturvallisuusongelmat, arvioi lainsäädännön tarvetta ja teki ehdotuksensa vaihtoehtohoitoja koskevasta sääntelystä.

Työryhmän raporttiin jätettiin runsaasti eriäviä mielipiteitä. Valtaosassa vastustettiin esitystä nk. suppeasta sääntelystä, jonka mukaan olemassa oleviin lakeihin tehdään luontaishoitoja koskevia rajoituksia. Työryhmä esitti myös toisessa vaiheessa toteutettavaksi luontaisalan varsinaisen lain, nk. laaja sääntely, joka sai lausuntokierroksella kannatusta sekä täydentävän-vaihtoehtoisen (CAM) kentän että virallisen terveydenhuollon edustajilta.

Luonnonlääketieteen Keskusliitto LKL ry on jatkanut työryhmän mietinnön jälkeen aktiivista toimintaa lakiasian edistämiseksi. Sen edustajat ovat neuvotelleet useaan otteeseen sekä peruspalveluministeri Paula Risikon että Sosiaali- ja terveysministeriön virkamiesten, erityisesti hallitusneuvos Päivi Kaartamon kanssa. Ministeri Risikon pyynnöstä LKL teki selvityksen luontaisterapeuttikentän valmiuksista laajaan sääntelyyn syksyllä 2009. Viimeksi kevään 2011 aikana LKL uudisti vaatimuksen ottaa luontaisalan laki hallitusohjelmaan, jonne se saatiinkin.

 

 

 

 

TERAPEUTTIREKISTERI

Kannattaa aina selvittää terapeutin koulutustausta. Rekisterissämme yli 300 terapeuttia. 
Terapeuttirekisteri »

etuja jäsenille

Vakuutus - merkittävä etu LKL ry:n jäsenille. Monipuolinen turva, jonka yhtenä osana on potilasvakuutusta vastaava turva.
Lue lisää vakuutuksesta »

jäsenyhdistykset

Jäsenyhdistykset ja kannatusyhdistykset »

Koulutus ja kouluttajaluettelot »

yhteystiedot

Jäsen-, rekisteri- ja vakuutusasiat
toimisto@lkl.fi