Akupunktuuri

Akupunktio on kokonaisvaltainen hoitomuoto, jolla voidaan vaikuttaa sekä fyysisiin että psyykkisiin vaivoihin. Sitä voidaan käyttää lähes kaikentyyppisiin sairauksiin ja niiden ennaltaehkäisyyn. Hoito on aina yksilöllistä. Hoidossa pyritään hoitamaan ongelman syytä, ei pelkkää oiretta.

Akupunktioneulat pistetään tarkoin määriteltyihin kohtiin, akupisteisiin, joiden ajatellaan sijaitsevan energiakanavien eli meridiaanien varrella. Pisteitä stimuloidaan pistämällä niihin ohuet steriilit kertakäyttöneulat. Muita stimulointimenetelmiä ovat pisteiden painelu ja lämmittäminen.
Akupunktuurin ammattilainen tuntee kunkin pisteen erityisvaikutukset ja osaa soveltaa tietoutta käytännössä. Sen lisäksi hän hallitsee pistämistekniikan ja kunkin pisteen pistämissyvyyden sekä tuntee myös pisteiden kontraindikaatiot, kuten raskauden aikana kielletyt pisteet. Hän tuntee myös tiettyjen pistekombinaatioiden erityisvaikutukset. Akupunktuuri levisi 1960- ja 1970-lukujen aikana koko länsimaiseen maailmaan, erityisesti koska monet anestesialääkärit innostuivat akupunktiopuudutuksesta.
Tutkimukset ovat osoittaneet akupunktuurin tehon erityisesti kivunlievityksessä. Lääketieteellinen tutkimus ja käytäntö ovat tehneet siitä yhden hyväksytyimmistä ja käytetyimmistä vaihtoehtoisista hoitomuodoista länsimaisessa virallisessa lääketieteessä. Suomen Lääkäreiden Akupunktioyhdistys on toiminut vuodesta 1975 lähtien.

Akupunktio on Suomessa ensimmäinen viralliseksi hoitomuodoksi hyväksytty menetelmä, joka on lähtöisin länsimaisen koululääketieteen ulkopuolelta. Lääkintöhallitus totesi 1975 akupunktion lääketieteelliseksi fysikaaliseksi hoitomenetelmäksi ja rajasi sen käyttäjäksi laillistetut lääkärit ja hammaslääkärit, myöhemmin mukaan tulivat myös eläinlääkärit. Vuodesta 1996 lähtien akupunktuuria on saanut antaa myös koulutuksen saanut perinteisen kiinalaisen lääketieteen terapeutti.

Kiinalainen lääketiede ja länsimainen akupunktuuri on syytä erottaa käsitteinä toisistaan. Länsimainen akupunktuuri on terveydenhuollon ammattilaisten harjoittamaa akupunktuuria, jota käytetään suppeana apumenetelmänä lähinnä kivun hoitoon. Oppi on yleensä saatu lääkäreille suunnatuilta viikonloppukursseilta. Näillä kursseilta saadut tiedot ovat erittäin vähäiset verrattuna kiinalaisen lääketieteen koko potentiaaliin.
Akupunktuuri on todettu tehokkaaksi, vaikka kysymys siitä, miksi se toimii, on tieteen näkökulmasta ratkaisematta. Potilaan kannalta toivottuihin tuloksiin ei päästä mitä tahansa akupisteitä stimuloimalla, vaan akupunktuuriteoriaa ammattimaisesti soveltamalla.


TERAPEUTTIREKISTERI

Kannattaa aina selvittää terapeutin koulutustausta. Rekisterissämme yli 300 terapeuttia. 
Terapeuttirekisteri »

etuja jäsenille

Vakuutus - merkittävä etu LKL ry:n jäsenille. Monipuolinen turva, jonka yhtenä osana on potilasvakuutusta vastaava turva.
Lue lisää vakuutuksesta »

jäsenyhdistykset

Jäsenyhdistykset ja kannatusyhdistykset »

Koulutus ja kouluttajaluettelot »

yhteystiedot

Jäsen-, rekisteri- ja vakuutusasiat
toimisto@lkl.fi