Homeopatia
Homeopatian isänä pidetään saksalaista farmakologia ja lääkäriä Samuel Hahnemannia (1755-1843). Hahnemann päätteli kokeiden perusteella, että lääke, joka suurena annoksena aiheuttaa tietyn sairauden tapaisia oireita, pieninä annoksina parantaa ne. Ilmiön oli havainnut jo Hippokrates 400 vuotta eKr, ja myös Paracelsus oli 1500-luvulla pohjustanut homeopaattisia periaatteita. Hahnemann keksi lisäksi lääkkeiden potensoimisen eli suuret lääkelaimennokset. Kasviuutteet hän potensoi alkoholilla ja kuivat rohdot maitosokerilla. Lääkeliuos voidaan imeyttää myös ruokosokerirakeisiin.Homeopaattisen hoitomenetelmän kolme pääperiaatetta ovat lääkeainekokeilut terveille koehenkilöille, yksilöllinen sairaudenkuva eli sairaan ihmisen oireiden kokonaisuus ja similia eli samankaltaisuussääntö, joka tarkoittaa lääkeainekokeilun tulosten ja sairaan oireiden vertaamista toisiinsa. Aine, joka aiheuttaa terveelle ihmiselle oireen voi sairaalta parantaa samankaltaisen oireen. Homeopatialla ei hoideta pelkästään yksittäisoiretta, vaan oireiden ja voinnin muutosten luomaa kokonaiskuvaa sairaudesta. Yksittäinen lääkeaine aiheuttaa lääkeainekokeiluissa monenlaisia oireita ja voinnin muutoksia. Tällaista kokonaisoireistoa nimitetään lääkeainekuvaksi.
Lääke valitaan homeopaattisen anamneesin perusteella. Määritys tehdään niiden tuntemusten ja oireiden kokonaisuuden perusteella, jotka potilas vaivassaan näyttää ja kertoo kokevansa. Homeopatiassa etsitään vastaavuutta yksilöllisen sairaudenkuvan ja lääkeainekuvan (tiedot lääkeainekuvan kokonaisvaikutuksista) välillä. Tutkimus ja käytännön kokemus viittaavat siihen, että homeopaattinen, laimennettu ja potensoitu lääkeaine antaa ärsykkeen elimistön itsesäätelylle ja häiriöitä korjaaville prosesseille. Esimerkiksi lämmönnousu on merkki potilaan omien puolustusreaktioiden käynnistymisestä.
Homeopatialla pyritään hoitamaan sairastunutta ihmistä, ei hänen sairauttaan tai yksittäisiä oireitaan. Sairaus ymmärretään poikkeamana terveydestä eli muutoksena aiemmasta terveeksi koetusta olotilasta. Oireilla tarkoitetaan sekä kliinisiä, objektiivisia oireita että potilaan kokemia subjektiivisia oireita tai huonovointisuutta. Kliinistä diagnoosia pidetään tärkeänä mutta ei riittävänä, jos se ei sisällä yksilön subjektiivista kärsimystä. Tämä tarkoittaa sitä, että saman kliinisen diagnoosin saaneille sairaille voidaan määrätä eri homeopaattisia lääkkeitä. Homeopatialla hoidetaan myös lapsia ja eläimiä.
Klassinen homeopatia eroaa muista homeopatian sovelluksista siten, että siinä määrätään hoidettavalle vain yhtä homeopaattista ainetta kerrallaan. Kliinisessä homeopatiassa valitaan valmiste lääketieteellisen diagnostiikan nimeämän kliinisen oireen tai taudin mukaan. Kompleksihomeopatiassa käytetään useita erilaisia homeopaattisia valmisteita yhtä aikaa eri vaivojen hoitoon, yleensä matalampina laimennoksina.
Homeopatia on yksi käytetyimmistä täydentävistä hoitomuodoista maailmanlaajuisesti ja Euroopassa. Eniten homeopaattisia lääkkeitä käytetään Ranskassa, Hollannissa, Belgiassa ja Saksassa. Esimerkiksi Intiassa ja Brasiliassa homeopatia on otettu kansalliseen terveydenhuoltojärjestelmään.